Atte Korhola: Ilmastonmuutos ja tieteellisen keskustelun ongelmallisuus

Atte Korhola. Kuva: Linda Tammisto. Lähde: Helsingin yliopisto

Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitoksen professori FT Atte Korhola on ollut aktiivinen osallistuja ilmastonmuutosta koskevassa keskustelussa. Vaikka ilmastonmuutoksen suurista kysymyksistä ollaan tutkijapiireissä melko yksimielisiä, ilmiön yksityiskohtiin ja etenkin ratkaisukeinoihin liittyy ristiriitoja. Korhola suhtautuu kriittisesti myös tieteen yleiseen keskustelukulttuuriin, jossa tutkimustuloksia liioitellaan helposti.

 
Mistä puhumme kun puhumme ilmastonmuutoksesta?
 
Korholan mukaan ilmastonmuutoskeskustelua haittaa se, että ongelmaa voi lähestyä niin monesta eri näkökulmasta. Yhdelle se voi olla väestökasvun ongelma, toiselle ilmakehän ongelma ja kolmannelle puolestaan poliittinen ongelma. Löytyypä vielä niitäkin, joille koko juttu on keinotekoinen ongelma vailla todellisuuspohjaa. Näkökulmien moninaisuus ja ristiriitaisuus kertoo siitä, että kyseessä on aidosti moniulotteinen ongelma, joita kohtaamme nykyisessä globalisoituneessa maailmassa yhä enemmän. On alettu puhua ”ilkeistä ongelmista” entisten ”kesyjen ongelmien” sijaan – ongelmista, jotka ovat niiden monitahoisuuden ja sekasortoisuuden vuoksi äärimmäisen vaikea ratkaista.
 
– Ilmastonmuutoksen tapaisten ilmiöiden voidaan katsoa siirtävän ihmisten vuorovaikutussuhteita yhtenäisestä tai moniarvoisesta tilasta kohti pakottavaa tilaa, sillä osapuolena on ympäristö, joka ei tee kompromisseja. Tällaisessa pakottavassa tilassa ihmiset eivät tavallisesti jaa yhteisiä intressejä vaan heidän arvonsa ja uskomuksensa todennäköisesti törmäävät yhteen. He eivät ole samaa mieltä keinoista ja tavoitteista ja jotkut pakottavat toisia hyväksymään omat päätöksensä: aito kompromissi ei näytä mahdolliselta.
 
Vuorovaikutusta voitaisiin edistää lisäämällä läpinäkyvyyttä, mikä liittyy erityisesti tieteellisen tiedon epävarmuuksien avoimeen tunnistamiseen ja tunnustamiseen. Tässä mielessä liioittelu ja ilmiön yksityiskohtiin liittyvä liiallinen varmuus saavat aikaan helposti vastareaktioita ja se syö tieteen uskottavuutta. Kommunikaatiossa pitäisi siirtyä yksipuolisesta, ”lineaarisesta” mallista, jossa tutkija on eräänlainen viestintuoja, vuorovaikutteisempaan, ”sirkulaariseen” malliin, jossa kuunnellaan ja opitaan puolin ja toisin.
 
Mitä meidän pitäisi tehdä?
 
Korhola esittää ratkaisuksi kansainvälisellä tasolla progressiivisesti nousevaa hiiliveroa, jonka tuotto sijoitettaisiin kansainvälisiin kehitysrahastoihin parhaiden ilmastoratkaisujen tuottamiseksi. Vetytalouteen ja fuusioenergian kehittämiseen tulisi satsata samaan tyyliin kuin mitä tehdään asevarustelussa sen sijaan, että subventoisimme fossiilisia tai tehottomia uusiutuvia. Myös köyhyyden poistamiseen tulisi panostaa huomattavasti nykyistä enemmän, jotta ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät olisi niin laajamittaisia.
 
Kansallisesti tulisi lähteä sektorikohtaisesta ajattelusta ja synnyttää markkinamekanismeja, jotka palkitsevat parhaat ilmastosuoriutujat. Koko yhdyskuntarakenne pitäisi suunnitella kiertotalouteen perustuen, liikkumisesta ravinnontuotantoon. Yksilötasolla Korhola kiinnittää huomion liikkumiseen ja siihen, mitä syödään. Hänestä on hämmästyttävää, kuinka vähän ruokailutottumuksista ja maatalouden päästöistä puhutaan suhteessa vaikkapa lentoliikenteeseen, ottaen huomioon, että karjatalouden ilmastopäästöt ovat jopa suuremmat kuin koko liikennesektorin päästöt.
 
Tieteen kriisi
 
Tiede on Korholan mielestä vakavassa kriisissä juuri nyt. Hän viittaa Science-lehden uuteen päätoimittajaan Jeremy Bergiin, joka on huolissaan siitä, kuinka Yhdysvalloissa tieteen uskottavuus on rapautunut hämmästyttävällä vauhdilla viime vuosina. Bergin mukaan syynä ei ole pelkästään yhteiskunnallisessa ilmastossa tapahtuneet muutokset, vaan myös tiedeyhteisöllä on aihetta katsoa peiliin. Monien akuutteja ratkaisuja vaativien tutkimusalojen tutkijoiden liiallinen huseeraaminen poliittisilla areenoilla, jatkuva tutkimustulosten liioittelu ja niiden esittäminen liian varmoina faktoina ovat syöneet Bergin mukaan tieteen uskottavuutta.
 
– Nykyisin julkaistaan tieteellisiä tutkimuksia enemmän kuin koskaan, mutta sen joukossa on paljon roskaa. Tulokset eivät ole toistettavissa, tutkimusaineistot ovat yhtä pieniä kuin 50 vuotta sitten, seurantajaksot liian lyhyitä ja valtaosa tuloksista on joko tilastollisesti väärin johdettuja tai niiden tilastollinen merkitsevyys on juuri ja juuri alimmat kriteerit ylittäviä. Silti tuloksia esitellään julkisuudessa ennennäkemättöminä ja mullistavina.
 
Tähän tieteen populismiin on Korholan mukaan syynä kilpailu hupenevasta rahoituksesta ja yhteiskunnallinen ohjaus, jotka yhdessä ajavat tiedettä syöksykierteeseen, missä todellisuushorisontti katoaa ja tutkijat alkavat elää harhakuplassa tulostensa kanssa. Kilpailulle tutkimusrahoituksesta on saatava joku tolkku.
 
– Nyt tarvittaisiin myös nöyryyttä ja ymmärrystä siitä, että tiede on vain yksi tekijä monien joukossa, jonka pohjalta yhteiskunnallisia päätöksiä tehdään. Tieteellä on tärkeä tehtävä yhteiskunnassa, mutta kaikenlainen hybris sen ympärillä on haitallista.
 
Atte Korhola on mukana keskustelemassa ThinkNoir-illassa to 6.10. klo 18-20. Tapahtumaan on vapaa pääsy kaikille, ilmoittaudu mukaan nyt!